P niin kuin pitkospuut

Retkitiimi mäyräkorvat ja pystykorvat ihmisineen suuntasi perjantaina Tiilikkajärven kansallispuistoon.  Alkuviikon sankka sumu oli hälvennyt, ja oli oikein hyvä retkeilysää. Auringonpaisteen perään hiukan haikailtiin, mutta turhaan.

Aloitimme patikoinnin Sammakkotammen parkkipaikalta ja lähdimme kulkemaan Uiton kiertoa vastapäivään. Näin pääsimme heti aluksi suolle ja kulkemaan pitkospuille. Ja pitkospuita reitillä riittikin, olisi melkein pitänyt laskea, kuinka monilla pitkoksilla tassuteltiin.

Heti alkumetreillä huomattiin, että oltiin osuttu Tiilikkaan parhaaseen ruska-aikaan. Vaikka päivä oli harmaa, oli maastossa väriä senkin edestä. Vihreää, keltaista, oranssia ja punaista - kyllä kelpaisi ihailla. Punariistanvärinen kääpiömäyräkoira sulautui maastoon hyvin; se kyllä pidettiin visusti fleksissä, niin ettei päässyt edes haaveilemaan totaalisesta maastoutumisesta.

Reitin puolessavälissä poikettiin Venäjänhiekan nuotiopaikalle. Hiekkaranta ei jostain syystä houkutellut uimaan, mutta kahvit ja eväsleivät kyllä maistuivat järvimaisemaa ihaillessa. Jotkut retkeilijät olivat valitettavasti jättäneet nuotiopaikalle makkaranpaloja ja muuta roskaa, joten koirat saivat odotella hiukan sivummalla, etteivät olisi löytäneet mitään muka-syötävää.

Venäjänhiekan jälkeen polku kulki harjumännikössä ja osin rantoja seuraten. Reitti oli kokonaisuudessaan helppokulkuinen, ja ainakin tällä kelillä pärjäsi ihan lenkkikengilläkin. Opasteet olivat selkeät eikä eksymisen vaaraa ollut. Reitille tuli pituutta yhteensä n. kahdeksan kilometriä, ja kahvi- ym taukoineen aikaa meni reilut kolme tuntia.

Syksyinen Tiilikanjärven kansallispuisto oli hieno elämys; uskaltaisiko jopa väittää, että kansallispuisto oli nyt parhaimmillaan? Ruskan lisäksi saatiin nauttia myös hiljaisuudesta ja luonnonrauhasta: edes Venäjänhiekalla ei ollut tungosta ja polulla ohitettiin koululuokan lisäksi vain muutama muu kulkija.

Vaikka koirien harmiksi vastaan ei tullut hirviä eikä muitakaan kiinnostavia otuksia,  koko porukka oli tähän(kin) retkeen oikein tyytyväinen. Retkeileminen kannattaa aina!

Osallistuttiin lukumaratoniin

Perjantaina huomattiin, että tänä viikonloppuna on Hogwarts Library - ja Carry on Reading -blogien emännöimä lukumaraton. Ja pitihän sitä heti kokeilla, lukukoiran kanssa totta kai.

Lukumaratonin ideana on lukea 24:n tunnin aikana niin paljon kuin haluaa tai jaksaa. Toki saa nukkua, syödä ja pitää taukoja, mutta se kaikki lasketaan tuohon tuntimäärään.

Luettavien pinoon valittiin omasta kirjahyllystä lastenkirjaklassikkoja. Aloitimme lukumaratonin Sylvin kanssa lauantai-iltana klo 21, ja ensimmäisenä kirjana sai kunnian olla Jukka Parkkisen Korppi ja kumppanit. Kirja saatiin illalla loppuun, mutta seuraavaa ei jaksettu heti perään aloittaa.

Sunnuntaiaamuna jatkettiin luku-urakkaa vompeleiden seurassa. Wimbledonin puiston alla asuvista otuksista kertova kirja olikin mitä mainiointa luettavaa. Hm-hm, tsk, tsk, tsk kuten vompeleilla on tapana sanoa, pitänee varmaan lukea myös muut osat uudelleen, nekin  löytyvät omasta hyllystä.

Lukemisessa pidettiin välillä taukoja ja käytiin koko lauman kanssa metsässä lenkillä. Oli niin hieno ilma, ettei voinut viettää koko päivää sisällä nenä kirjassa, vaikka olikin lukumaraton käynnissä. Iltapäivällä todettiin, että laiturillakin tarkenee, ja siirryttiin lukemaan kolmatta kirjaa auringonpaisteeseen. Fedja-sedän, kissan ja koiran seurassa aika kului ihan huomaamatta.

Lukumaratonin viimeisenä kirjana oli aikoinaan lähes hajalle luettu Elaine Horsemanin Kuplii kuplii. Se ehdittiin hyvin lukea loppuun ennen klo 21:tä, mutta viidettä kirjaa ei enää aloitettu. Lukumaratonimme saldo oli siis neljä kirjaa, yhteensä 635 sivua.

Näin sekä lukija että lukukoira selvittivät ensimmäisen lukumaratoninsa kunniakkaasti keskeyttämättä.  Lukuseuralainen sai toki välillä myös torkahtaa lukijan sylissä, nythän ei oltu töissä. Lastenkirjaklassikot olivat aloittelijalle hyvä valinta: lukeminen ei missään vaiheessa käynyt raskaaksi ja kirjaakin sai vaihtaa riittävän monta kertaa. Lukumaraton tyhjensi pään tehokkasti kaikesta muusta, sopii siis hyvin vaikkapa työstressin poistajaksi viikonloppuun. Ja kerrankin ehti keskittyä lukemiseen. Suosittelemme muillekin!

Kirjastopyörän kanssa edustamassa

Lauantaina tehtiin kirjastomarkkinointikeikka yhdessä kirjastopyörän kanssa. Tällä kertaa suunnattiin Kuopio-hallille  Feel Your Movement -tapahtumaan.

Koska yleisössä oli paljon lapsiperheitä, lukukoira sai runsaasti huomiota ja rapsutuksia. Ja kyllä Sylvi alkaa jo olla aikamoinen julkkis: suurin osa tunnisti heti ja monet olivat katsoneet videoitakin. Nyt kuului myös kommentteja: "Onko tämä siinä kirjastokortissa?" - tai sitten tapaamisen jälkeen haluttiin vaihtaa vanha kirjastokortti uuteen.

Monet kyselivät lukukoiratoiminnasta, ja samalla päästiin markkinoimaan sitä, että lokakuussa aloitetaan vastaanotot myös Jynkässä. Sen lisäksi, että taidettiin saada muutama uusi lukija, tavattiin myös monia vanhoja lukijoita, mikä totta kai oli mukavaa.

Oltiin lupauduttu Sylvin kanssa mukaan sillä ehdolla, että jos hallissa on hirveä meteli ja kaaos,  voidaan poistua heti, mutta onneksi ihmiset ja äänet hajaantuivat hyvin isossa tilassa.  Vaikka porukkaa riitti, mitään varsinaista tungosta ei ollut, ja Sylvi otti edustushommansa rennosti. Poksahtelevat ilmapallot säikyttelivät lähinnä ihmistä, koira ei onneksi ollut moksiskaan.

Jos pysyttiin laskuissa edes suunnilleen ajantasalla, Sylviä kävi tervehtimässä reilut parisataa henkeä: suurin osa lapsia, ja muutamat useampaankin kertaan.  Kun edustusurakan jälkeen päästiin kotiin, käytiin vielä muun lauman kanssa lenkillä, mutta sen jälkeen Sylvi vetäytyi sohvalle viltin alle nukkumaan eikä ihan heti liikahtanut mihinkään...  Kyllä edustaminen on rankkaa, vaikka siitä tykkääkin!

Sylvi ja kirjastoauto matkalla maailmankartalle

Viime syksynä näihin aikoihin kuvattiin Sylviä kirjastoautossa ja nyt käännettiin sama englanniksi. Maailmanvalloitus jatkukoon 😀.

 
READing Dog Sylvi on the Bookmobile from Kirjastokaista on Vimeo.

Käytiin yliopistolla

Itä-Suomen yliopiston Tietotori-tapahtuma alkaa olla jokasyksyinen perinne kirjastolaisille ja Sylville. Ja mukavahan sinne on mennä, kun tervehditään niin kuin vanhaa tuttua.

Tungos alkoi heti klo 10. Kirjastolaiset kirjoittivat uusille opiskelijoille kirjastokortteja, ja Sylvi keskittyi söpöilemään ja saamaan rapsutuksia. Eikä tainnut olla kenellekään yllätys, että uudet Sylvi-kortit tekivät kauppansa... Kirjastokorttirumban lomassa ehdittiin vähän kertoilla lukukoiratoiminnasta ja taidettiin saada muutama uusi lukijakin. Hieno homma.

Parituntinen meni nopeasti. Täytyy sanoa, että Sylvi kyllä hallitsee edustushommat ja näyttää nauttivan niistä. Vaikka yliopiston ala-aula kuhisi ihmisiä ja ääntäkin riitti, Sylvi olisi viihtynyt pidempäänkin. Toivotaan siis, että kutsu käy taas ensi vuonna!

Sylvi kävi sienessä

Sylvi pääsi tällä viikolla sieneen asiantuntevassa seurassa eli sienineuvojan mukana. Nyt se siis tietää sienestämisestä kaiken olennaisen ja voi tarvittaessa opastaa epäpätevää emäntäänsä sienimetsässä.

Vaikka Sylvi ei sieniruokia arvostakaan, oli sienimetsässä sen mielestä kuitenkin mukavaa. Kun sienestyksen vauhtiin päästiin, ei metsästä ihan heti maltettu lähteä pois vaan reilu parituntinen kului ihan huomaamatta. Päinvastoin kuin normaalisti, nyt ei kuljettu polkuja pitkin vaan poikettiin ihan reilusti sivuun. Ja kun ihminen pysähtyi poimimaan sieniä, koiran nenä ehti haistella kaikenlaista. Ei hullumpaa.

Tiesittekös, että ihmisille kelpaamattomat sienilajit ovat puille korvaamattomia. Käävät huolehtivat metsän ja maaperän ravinnetasapainosta: lahottaessaan puuta ne palauttavat ravinteita takaisin maaperään. Lahopuissa asuvat hyönteiset arvostavat kääpiä vähintään yhtä paljon kuin me ihmiset hyviä ruokasieniä. Ja Sylvi puolestaan arvostaa lahopuita: niiden runkojen päällä on mukava kiipeillä.

Sylvi oppi sieniretkellä myös sen, että Suomessa kasvaa tuhansia sienilajeja. Tällä kertaa sienikoriin poimittiin vain  muutama maukas laji: rouskuja, lampaankääpiä, kehnäsieniä, vaaleita orakkaita ja herkkutatteja. Retken päätteeksi sienestäjän seuralainen tutki tarkkaan, mitä korista löytyi - ja olisi selvästi arvostanut enemmän toisenlaista metsäsaalista...