torstai 27. marraskuuta 2014

Lukukoiraa ketuttaa

Lukukoirakeikkojen ohella Sylvi vinkkaa kirjoja aloitteleville lukijoille verkkokirjastossa. Monet kirjoista ovat  mainioita ääneenluettuina ja sopivat ihan kaikenikäisille. Toiveita vinkkilistojen aiheista voi antaa  kommettina tämän jutun loppuun.

Uusimman kirjalistan aiheena on ketut. Tässä maistiaiseksi yksi vinkki, loput löytyvät täältä.
 Eetu Kettunen on hieman erilainen kettu: se pitää tanssimisesta. Kani Tuhmeliinin mielestä kunnon ketut eivät koikkelehdi musiikin tahdissa vaan pyydystävät kanoja. Mutta eivät kaneja, ei missään tapauksessa.
Eetu haluaa olla kunnon kettu ja niinpä se lähtee kanajahtiin. Eetun kanajahti ei suju ihan suunnitelmien mukaan, mutkia matkaan tulee monta. Ja kana, jota se jahtaa, onkin oopperalaulaja Madame Mimi! Tuleekohan Eetusta koskaan kunnon kettua?

(Fearnley, Jan: Eetu on kunnon kettu)

Kettutarinat olivatkin niin hauskoja, että niiden innoittamana Sylvi päätti lähteä kettujahtiin :)







Kuvat Suuresta Metsästäjästä otti Suvi Pitkänen.





sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Marraskuun sävyjä

Tällä kertaa kuvapostaus.

Välillä ehtii marraskuussakin ulos päivänvalon aikaan. Mukana pitkästä aikaa myös lukukoiran hovikuvaaja Suvi Pitkänen, sopiva kuvauspaikka löydettiin läheisen Sammakkolammen rannalta.

Sylvi ei aluksi ollut kovinkaan innostunut poseeraamaan kosteankylmässä kelissä, mutta lihapullien voimalla kuvaussessio onnistui. Hyvin tallentuivat marraskuiset sävyt, kiitokset kuvaajalle!









Samalla reissulla Sylvi pääsi myös kettujahtiin, mutta siitä lisää myöhemmin :)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Sylvin ystäväkirja

Lukutuokioissa on kyselty Sylvistä vaikka mitä: ikää, lempiruokaa, horoskooppimerkkiä. Tässä yleisön pyynnöstä kootut kysymykset ja vastaukset. Jos jokin jäi askarruttamaan, laita oma kysymyksesi kommentteihin, niin vastataan!


Kuva:Suvi Pitkänen














Ikäni: 2,5 vuotta.

Horoskooppimerkkini: Härkä.

Rotuni: Karkeakarvainen kääpiömäyräkoira.

Lempinimeni on: Syltty, Sylvi Kekkonen, välillä jostain syystä myös Sylvi Kepponen.

Laumaani kuuluu: Minun lisäkseni kaksi minimäyräkoiraa ja yksi ihminen. Olen lauman kuopus. Onhan minulla toki sisaruksiakin: kaksi siskoa ja veli, mutta niitä en ole nähnyt sen jälkeen, kun lapsuudenkodistani lähdin.

Asuinpaikkani on: Puijonlaakso.

Olen matkustanut: Tanskasta Suomeen, kun olin 10 viikon ikäinen. Sen jälkeen olen matkustellut lähinnä mökille Koillis-Savoon tai junalla Etelä-Suomeen. Kesällä kävin Lapissa, siellä oli hienot patikointimaastot.

Lempiruokani on: Itse tehdyt lihapullat! Niitä vain saa kovin harvoin. Parasta ruokaa saan, kun olen emäntäni vanhempien luona kylässä. Siellä saa kunnon liharuokaa, voilla ja kermalla valmistettua.

Harrastukseni: Mökkeily, koirakoulu, lenkkeily, retkeily.

Paras kirja: Tykkään kuunnella kaikkea, mutta Makkara-kirjat on parhaita, arvatkaa miksi. Yhtään kirjaa en ole syönyt, en edes pentuna. Eli en tiedä, mikä kirja maistuisi parhaalta. Ehkä sellainen kirjastonkirja, joka on kulkenut monessa eri kodissa ja monissa eri käsissä.

Lukutuokioissa on parasta: Ihanat lukijat! En millään malttaisi odottaa, että pääsen emäntäni työhuoneesta Omaan lukuhuoneeseeni. Menemme yleensä oven ulkopuolelle odottelemaan, ja jos tulossa on tuttu lukija, bongaan sen jo kaukaa.

Osaanko oikeasti lukea: No en, mutta ei lukukoiran tarvitsekaan osata. Muut lukevat ja minä kuuntelen. Ja siinä olen aika hyvä, vaikka itse sanonkin!

En tykkää: Jos on huono ilma ja pitää ulkoilla. Kaatosade tai kova pakkanen. En tykkää myöskään siitä, ettei ole mitään tekemistä... Jos tylsistyn, voin alkaa itse puuhastella jotain. Osaan esim. puhallella kuplia vesikupissa niin, että keittiön matto kastuu. Tai avata roskiskaapin oven ja ottaa kompostikiposta suodatinpussin ja kuljettaa sen olohuoneeseen.

Paras  kaverini on: Cavalier Tuittu ja mittelspitz Usva. Me ollaan samanikäisiä, ja olen tuntenut ne pennusta asti. Ja oma lauma on tietysti paras lauma.

Isona minusta tulee: Vanha ja viisas lukukoira. Kun kuuntelen kirjoja tarpeeksi kauan, opin ehkä itsekin lukemaan ja kirjoittamaan!





keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Sylvi on Amerikanjulkkis!


Lukukoiratoiminta sai alkunsa Yhdysvalloissa 15 vuotta sitten. Tällöin Intermountain Therapy Animals -järjestö lanseerasi R.E.A.D. (Reading Education Assistance Dogs) –ohjelman, jonka tavoitteena on parantaa lasten lukutaitoa sekä lisätä lukuharrastusta. Toimintaperiaate on yksinkertainen mutta tehokas: lapset lukevat ääneen koirille.

Koiralle lukemisen on huomattu parantavan lukutaitoa ja lukemiseen keskittymistä sekä innostavan lapsia erilaisten kirjojen pariin. R.E.A.D.-koirilla on oma koulutusohjelmansa ja ne testataan ennen kuin ne aloittavat työt kirjastoissa tai kouluissa. Myös koiran ohjaajan on suoritettava R.E.A.D.-testi hyväksytysti.


All-Around READing Dogs 

Tähän mennessä virallisen R.E.A.D-tutkinnon on suorittanut jo yli 3500 koiraa ohjaajineen. Lukukoiria on ympäri maailmaa: Yhdysvaltojen lisäksi  mm.  Iso-Britanniassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Ruotsissa sekä Suomessa.

Amerikkalainen librarydogs.com -sivusto esittelee lukukoiratoimintaa sekä eri maiden lukukoiria. Sivuston ylläpitäjä Gloria oli muutama päivä sitten löytänyt Sylvin Facebookista ja tiedusteli, saisiko esitellä suomalaisenkin lukukoiran sivuillaan. Tottahan toki, mikä kunnia päästä hienojen kollegojen kansainväliseen seuraan!

Joten, ylpeinä esittelemme: Sylvi from Finland!